tekemistä ja opettamista

Minulla on pitkä kokemus elokuva-alalla niin tekijänä kuin tuottajanakin. Töitä olen tehnyt Suomen ja Ruotsin lisäksi Yhdysvalloissa. Ohjaajana ja käsikirjoittajana olen toiminut erityisesti musiikkipainotteisissa dokumenttielokuvissa. Viimeisin suuri hankkeeni on pitkä dokumenttielokuva TOLONEN, joka oli elokuvateatterissa ja festivaaleilla vuosina 14 ja 15.

Tekemisen lisäksi olen opettanut  mm. ääni-ilmaisua, leikkausta, käsikirjoittamista, storyboardingin rakentamista, dokumenttielokuvaa ja elokuva-analyysia mm. Aalto yliopistossa, Stadiassa, Metropolian ammattikorkeakoulussa, Adultassa, TEAKissa ja Lahden muotoiluistituutissa. 

Seurantadokumentin tekeminen Jukka Tolosesta kesti kaikkiaan liki kahdeksan vuotta. Kuva: Petter Martiskainen