ajatuksia taiteesta   9/22

ajatuksia taiteesta 2  5/23 

toukokuu 2023

ajatuksia taiteesta 2

Vielä jatkoa edelliseen… Entä taide ja viihde? Yleensä ajatellaan, että taiteessa koetaan syviä asioita, olivatpa ne emotionaalisia, transkendenttisiä tai älyllisiä, kun viihteen tehtävä on vain viihdyttää, ei vaatia mitään. Yleensä kuitenkin sellaista viihdettä arvostetaan, jossa viihtyy mutta samalla myös oppii tai kokee jotain uutta. Toinen puoli on tylsistyttävä viihde, joka ei saa katsojaa tai kokijaa oivaltamaan mitää uutta. Joskus sellainen voi olla rentouttavaa työn jälkeen mutta joskus voi tuntea menettävänsä jotain. Usein syy tämän viihteen tekemiseen on saada helpolla ja nopeasti rahaa ja välillisesti valtaa. Tai ehkei osata tehdä parempaa, mennään siitä mistä aita on matalin. Tai ehkä se matala aita on sitä mitä halutaan ja kysytään.

Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Voiko taidetta siis arvioida kun se on kuitenkin aina subjektiivista? Kyse lienee siinä miten katsoja tai kokija kanavoi taiteen omaan sisäiseen maailmaansa. Omaan viitekehykseensä. Olen havainnut, että se joka pitää äärimmäisen ristiriitaisesta taiteesta saattaa olla yksityisessä elämässään järjestelmällinen, pikkutarkka, jopa pedantti ja vastaavasti joku toinen, joka pitää harmoniasta, saattaa olla sisäisesti levoton ja ristiriitainen. Molemmissa tapauksissa taide toimii ehkä tasapainottavana tekijänä ihmisen kokemusmaailmassa. Voisiko sanoa, että ihminen etsii taiteesta sitä mitä häneltä puuttuu, että saavuttaisi jonkinlaisen tasapainon?

Usein on niin, että taiteilija on ryhtynyt taiteilijaksi juuri samasta syystä kuin miksi joku toinen ehkä haluaa katsoa tai kokea taidetta. Taiteen tekijä kokoaa taiteensa avulla ikuisesti palapeliä, joka eheyttäisi hänet. Jos taideteoksen kokija löytää teoksesta jotain sellaista, joka resonoi hänessä omien kokemustensa kautta, hän kokee saavansa siitä eheyttä myös itseensä. Samaa eheyttä mitä taiteilija saa. Tästä syystä taiteen tekijän ja kuluttajan välille syntyy usein jonkinlainen liitto. Pidetään jonkun tietyn taiteilijan töistä vaikka ei ehkä pystytä sanomaan mistä syystä.

Taideteoksen tekeminen kuitenkin edellyttää taitoa jonka voi, ja on syytä oppia. Se, että tekee taidolla taideteoksen ei kuitenkaan ole vielä taideteos. Taideteos on olemassa vasta sitten kun se on saanut muodon ja on esillä.

Taidefilosofi Mauno Koivisto on sanonut tyhjentävästi "Taiteessa on nähdäkseni kaksi asiaa tärkeätä: pitää olla jotakin sanottavaa, ja pitää olla kykyä sanoa se." Kyky sanoa se, voi tarkoittaa paitsi taitoa tehdä teos myös teoksen esillesaamista. Näyttelyvitriiniin, taideliikkeeseen tai vaikka televisioon. Jos sitä ei mihinkään saa, tullaan taitelijamyyttiin, jossa tekijällä on kovasti sanottavaa, muttei pr-osaamista. Kuten ehkä VanGoghilla joka myi itse vain yhden taulunsa eläessään. Myös se on mahdollista, että on vähän sanottavaa, mutta paljon osaamista asettaa esille ja markkinoida. Esimerkkinä vaikka toisen Vanin, Van Dammen typerin elokuva. Markkinakoneisto tunkee elokuvan kaikkiin mahdollisiin rakoihin. Tullaan viihteen saralle, jossa on paljon näyttävyyttä, ehkä iloa silmälle, mutta hyvin vähän ravintoa uuden oivaltamiselle. Taide heijastelee maailmaa ja maailma taidetta. Mihin suuntaan olemme menossa?

elokuu 2022

ajatuksia taiteesta

Taidetta tuotetaan ja kulutetaan. Siitä puhutaan usein yleisellä tasolla aivan kuin tiedettäisiin mitä se on. On taidetoimikuntia, taidepainotteisia luokkia, taidenäyttelyjä, taideteollisuutta, taideyliopistoja. Valtion budjetissakin on varattu pieni osuus taiteelle. Kukaan ei kuitenkaan osaa oikein sanoa mitä se "taide" on. Onko taidetta veden hioma juurakko rantavedessä? Lähtökohtaisesti ei. Onko sama juurakko taidetta jos se on ihmisen tekemä? Voisi olla. Onko jompikumpi, luonnon tai ihmisen tekemä juurakko taidetta, kun se viedään taidenäyttelyyn. Todennäköisesti on. Onko mikä tahansa esine, mikä taidenäyttelyssä laitetaan esille, taideteos? Ei ainakaan pitäisi olla. Jos kaikki mikä nostetaan taidemuseossa esille on taidetta, välittäisi se sen sinänsä hyvän viestin, että kaikilla artefakteilla on oma elämyksellinen arvonsa. Katsojaa ja kokijaa kannustetaan huomaamaan tämä. Jos kuitenkin kaikella on taiteen "arvo", olisi kaikki taidetta ja samanaikaisesti mikään ei olisi enää taidetta. Taidenäyttelyistä tulisi tarpeettomia.

Epämääräisyydestään huolimatta taiteella tai taideteoksella on tärkeä tehtävä maailmassa. Se on jonkinlaista yhteiskunnallista liimaa. Kun taideteos ei yleensä perustu rahan ansaitsemiseen tai vallanhimoon, on se tässä maailman ajassa outolintu. Se pyrkii kertomaan jotain sellaista, josta ei voi saada kunnolla otetta, mutta joka kuitenkin on olemassa ja kaikille tärkeää. Olisi karua, jos jostain syystä yhtäkkiä taide katoaisi maailmasta.  Taide muistuttaa siitä, että maailmassa on muutakin kuin materiaa. On motivaatiota ja pyrkimyksiä, jotka johdattavat ihmistä johonkin sellaiseen uuteen suuntaan – tämän maailman vieressä olevaan, toisenlaisten merkitysten maailmaan. Jos taideteos ei missään määrin tee efektiä tätä, ei sitä yleensä sanota taideteokseksi. Ainakaan hyväksi sellaiseksi. Se, että taidetta "koetaan", sekä yksilönä, että ryhmänä, tuntuu sitovan ihmisiä yhteen jossain ihmistä isommassa kontekstissa. Ehkä taiteen kokemisessa on jotain samaa kuin uskonnollisessa hurmiossa, jonka tunne on lähellä taiteen tavoitetta.

On olemassa hyvää ja huonoa taidetta. Taiteesta on sanottu, että se on olemassa kun se vaikuttaa jollain lailla tunteisiin. Taide on toisin sanoen legitimoinut itsensä jos se on herättänyt voimakkaita tunteita. Tällöin ajatellaan, että tunteiden laadulla ei ole sinänsä merkitystä. Riittää että syntyy tunteita, mitä tahansa sellaisia, vaikkapa vihaa, surua, inhoa tai pelkoa jne. Huono taide taas ei synnytä juuri mitään tunnetta – se on samantekevää. Voisiko tämän perusteella kuitenkaan sanoa, että Butshan verilöyly olisi taideteos? Ei.

Taideteos voi toimia myös älyn kautta. Jos katsoja jää tuijottamaan teosta vakuuttuneena siitä, että edessä on jokin idea tai arvoitus, joka hänen tulisi keksiä tai selvittää, on hän rakentamassa mielessään taideteosta. Tällöin itse taideteos ei varsinaisesti ole se mitä katsoo, vaan jonkinlainen älyllinen ahaa-elämys. Vaikkapa sen tajuaminen, että on hieman eri ihminen kuin hetki sitten. Hieman kokeneempi tai viisaampi.